Mediatiedote

21.5.2024

Eiran vallannut korttelijuhla Elias Block Party oli eturivin artistien ja laadukkaan katuruoan juhlaa

Helsinkiläinen steinerkoulu Elias järjesti sunnuntaina 19.5. poikkeuksellisen koko perheen korttelijuhlan Helsingin Eirassa. Elias Block Partyn lavalla nähtiin mukana muun muassa eturivin artistit Tuure Kilpeläinen ja Reino Nordin. Ilmaistapahtuma houkutteli päivän aikana paikalle yhteensä noin tuhat vierasta nauttimaan musiikista, ruoasta ja auringosta.

Elias-koulu toi eturivin artisteja koko perheen kesäiseen ilmaistapahtumaan Helsingin Eirassa. Osittain suljetulle Ehrensvärdintielle ja koulun pihaan levittäytynyt Elias Block Party keräsi päivän aikana noin tuhat kävijää. Kerralla alueelle mahtui noin 300 juhlijaa. Koko perheen juhla huipentui alkuillasta Tuure Kilpeläisen ja Reino Nordinin hyväntuulisiin esiintymisiin, jotka saivat juhlakansan tanssimaan.

Musiikin lisäksi tarjolla oli herkullista ruokaa, josta vastasivat japanilaisen katuruoan osaaja RikiYaki, hampurilaisistaan tunnettu The Bro’s Burgers, italialaisella jäätelöllä hurmaava Ape Gelato ja erikoiskahveja valmistava Bike Cafe Helsinki.

Lavalla nähtiin myös muita esiintyjiä, kuten K-pop-tanssiryhmä Serein, lastenmusiikkiorkesteri Neiti Seitsenpilkkuinen, palkittu laulaja-lauluntekijä Timo Kiiskinen, nuorten bändi  Helmi Q ja DJ Meri Milash. Tapahtuman juonsi Loiriplukarinakin tunnettu Kalle Taivainen. Lapsille juhla tarjosi monenlaista hauskaa, kuten pomppulinnan ja glittermeikkausta. Tapahtumalle toivotaan jatkoa ensi keväänä.

Vaihtoehto lähikoululle Helsingin sydämessä

Elias on yhteisöllisyyteen ja taideaineisiin painottuva steinerkoulu, joka haluasi tapahtumallaan viestiä koulun erityislaatuisuudesta. Koulu painottaa opetuksessaan muun muassa yksilöllistä oppimista, luovuutta ja sosiaalisia taitoja.

– Haluamme tehdä kouluamme tutuksi pääkaupunkiseudun vanhemmille ja tämä korttelitapahtuma on siihen oivallinen keino. Moni kipuilee tässä ajassa koulujen suurten luokkakokojen, avoimien oppimistilojen ja henkilökunnan vaihtuvuuden kanssa. Elias-koulu tarjoaa sopivan kokoisen vaihtoehdon lähikouluille. Elias-koulu on yksisarjainen yhtenäiskoulu, jossa on pienet luokkakoot, opetus lapsilähtöistä  ja  yhteisöllisyys vahvaa. Sama tuttu luokka voi säilyä ekalta luokalta jopa lukion loppuun saakka, sanoo Elias-koulun rehtori Anu Kiskola.

Elias-koulussa Helsingin Eirassa on vapaita oppilaspaikkoja kaikilla luokka-asteilla 1–9. Lisätietoja koulusta ja hakemuksen löydät osoitteesta eliaskoulu.fi.

Kuvia tapahtumasta täällä.

Lisätietoja:
www.eliasblockparty.fi
eliaskoulu.fi
#EliasBlockParty

Anna Brück
tapahtuman järjestäjä
annamatilda.bruck@gmail.com
+358 44 9729969

Kira Muesa
tapahtuman järjestäjä
kira.muesa@gmail.com
+358 40 5179598

Elias-koulu tarjoaa ainutlaatuisen vaihtoehdon lähikoululle Helsingin sydämessä, sillä se on kuin kyläkoulu keskellä kaupunkia. Elias-koulu yhdistää luovan ajattelun, yhteisöllisyyden ja oppilaan yksilöllisen kohtaamisen. Elias on steinerkoulu, jossa ikäkausiopetus integroituu valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan. Elias-koulu on suurenmoinen seikkailu ekaluokkalaisesta ylioppilaaksi.

Luokkien 1-9 vapaita oppilaspaikkoja voi tiedustella  ympäri lukuvuoden. Lisätietoja koulusta ja hakemuksen löydät osoitteesta eliaskoulu.fi. 

Elias-koulun lukioon voi hakea yhteishaussa. 

Ehrensvärdintie 31–35
00150 Helsinki
www.eliaskoulu.fi